Opettajat

Me opetamme sinua kursseilla keväällä 2024!

Petri Mäkelä vastaa kemian osuudesta sekä biolääketieteen etäkurssilla että lääketieteen intensiivikurssilla. Petrin tausta on biolääketieteen ja lääkekehityksen aloilla, joissa peruskemian hallinta ja erityisesti orgaaninen kemia ovat keskeisiä aiheita. Petri toiminut biolääketieteen valmennuskurssin kemian opettajana aikaisemminkin ja hän on opettanut Eximialla lisäksi kemian abikursseilla sekä lääketieteen ja farmasian valmennuskursseilla. Opetuskokemusta hänelle on kertynyt myös myös yliopiston orgaanisen kemian, solubiologian ja farmakologian kursseilta.

Nelli Rauhala vastaa biologian osuudesta sekä biolääketieteen että lääketieteen intensiivikurssilla. Nelli valmistuu tänä keväänä erityisopettajaksi ja hänellä on aikaisempi tutkinto solu- ja molekyylibiologiasta. Häneltä löytyy opetuskokemusta lukiosta parin vuoden ajalta sekä biologiasta että maantieteestä. Lisäksi Nelli on antanut yksityisopetusta lääkishakijoille, joten opetussuunnitelma ja valintakokeessa vaadittu osaamistaso ovat hyvin hallussa. Kurssin opetuskerroilla keskitytään biologian keskeisten ilmiöiden ymmärtämiseen sekä valintakokeessa vaadittavien taitojen hiomiseen. Nellin tavoitteena on kannustaa ja valmentaa kurssilaiset mahdollisimman hyviin tuloksiin valintakokeessa!