Nyt kun eletään jo syyskuun puoliväliä ja allekirjoittaneen syksyn (=yliopiston) alkuhuvit ovat jo rauhoittuneet, päätin istua tietokoneen ääreen ja hieman kirjoitella fiiliksistä. Historian oppiaineemme sai tänä vuonna noin neljäkymmentä uutta opiskelijaa, joiden joukosta on löytynyt monia mahtavia persoonia. Paljon on ollut uutta ja jännittävää juttua meneillään, ja olemme rientäneet tapaamisista toisiin, nähden ystäviä pitkästä aikaa ja tutustuen tietysti uusiin.

Saatatte ehkä ihmetellä, miksi kirjoitella tällaisia blogiin, jota lukee todennäköisesti suurimmaksi osaksi abiturientit. Vastaukseksi voin antaa sen, että itseäni yliopistoelämä ja siitä kuuleminen tai lukeminen auttoivat motivaation kanssa. Kuulin luku-urakkani aikana ja tietysti sitä ennenkin loputtomasti tarinoita yliopisto-opiskelusta. Se sai minun luku-urakkaani lisää potkua. Oli selkeä tavoite, mitä kohti mennä. Minä halusin olla se yliopisto-opiskelija, joka kokee kaikki nuo jutut, mistä niin paljon kuulin.

Onkin hauska nyt ajatella, että jossain vaiheessa vasta haaveilin tuosta legendaarisesta ensimmäisestä vuodesta. Olenhan tänä vuonna jo toisen vuoden opiskelija, ja tutor. Tutorina olo tänä vuonna oli ihanan nostalgista, mutta myös katkeransuloista. Ensimmäinen vuosi oli mennyt kuin siivillä. Ihana uutuudenviehätys ja jännitys uusista asioista eivät enää toisena vuotena olleet niin voimakkaita, kuin ne olivat olleet. Oli silti hienoa katsella uusien opiskelijoiden jännitystä ja fiilistellä mukana, melkein kuin olisi ollut fuksi itsekin! Heidän meininkinsä tarttui hyvin allekirjoittaneeseenkin.

Fuksien ohjaaminen oli itse hommana palkitseva. Oli mielenkiintoista kertoa heille asioita ja ihmetellä oman tiedon määrää – missä vaiheessa minusta oli tullut tällainen yliopiston asiantuntija? Ymmärsin itsekin, että informaation määrä, mitä heille suolsimme ensimmäisen kahden viikon aikana, oli suuri. Mutta aina voi lohduttaa näin jälkiviisaana, että kyllä ne sitten oppii. Käytännössä viimeistään, vaikkakin joskus vähän kantapään kautta. Kaikkea emme ehkä lyhyen ajan aikana saaneet kerrottua, mutta olemme edelleen avoimia kysymyksille. Eikä tässäkään vaiheessa vielä kaikkea tiedä. Sen sijaan tietää, mistä mennä kysymään jos ei tiedä!

Tätä ajatellen voisin sanoa, että oli toisaalta helpottavaa, kun suurin osa asioista oli jo tuttua. Oli ihanaa nähdä kavereita pitkästä aikaa, uppoutua tutun toimiston sohville ja kahvitella. Kaikki olivat kesän ajan jakautuneet ympäri Suomea kesätöihin, joten viime kerrasta oli jo aikaa. Samoin joka päivä ei tarvinnut miettiä missä aamun ensimmäisen luennon luentosali mahtoikaan sijaita, tai että miten pääsee parhaiten mistä minnekin. Muistiinpanojen otto ja luennoilla keskittyminen tulivat jo luonnostaan viime vuoden jälkeen, eikä niitä varten tarvinnut enää erikseen panostaa. Enää en kirjoita (ainakaan paljoa) turhaa nippelitietoa, vaan osaan eristää puheesta ne tärkeimmät kohdat.

Itselleni ainakaan ensimmäinen vuosi ei tuottanut pettymystä, kuten jo aikaisemmin olen blogiin kirjoittanut. Olenkin kannustanut fuksejani osallistumaan kaikkialle – ikinä ei voi tietää mihin saattaa tykästyä! Ensimmäistä vuotta aloittaessani en ainakaan itse olisi uskonut päätyväni puoli vuotta myöhemmin ainejärjestöni hallituksen varapuheenjohtajaksi. Minä, ensimmäisen vuoden opiskelija! Reilu puoli vuotta hallituspestistäni on jo ohi, enkä voi sanoa katuneeni päätöstä heittäytyä ja lähteä ehdolle, koska se palkittiin!

Tänä syksynä on ollut hauskaa olla järjestelemässä hallituksen kanssa tempauksia uusille opiskelijoille. Olemme pitäneet niin illanistujaisia kuin saunailtoja, sekä muita tapahtumia. Viime viikolla fuksit pääsivät menoomme mukaan kunnolla, kun pidimme heille kastajaiset. Kritiikin tapojen mukaan kastajaiset pidetään hyvällä yhteishengellä ja rennolla meiningillä, joka toteutui tänä vuonna erityisen hyvin! Reilusta neljästäkymmenestä opiskelijasta olimme onnistuneet haalimaan mukaan kolmekymmentäviisi, mikä oli mielestäni tosi hyvä saavutus.

Lukukauden alku on siinä mielessä mielenkiintoinen, koska siinä vaiheessa kaikki jaksavat innostua. Talven kuluessa yliopisto hiljenee hieman, eivätkä peli-illat ja pippalot vedä ihan samaa määrää ihmisiä puoleensa kuin nyt syksyllä. Uudet opiskelijat ovat innoissaan kokeilemassa kaikkea, mutta luonnollisesti löytävät mieleisensä asiat syksyn aikana, ja joutuvat karsimaan niistä vähän mieleisimmistä. Vanhan sukupolven opiskelijat jaksavat tulla katsastamaan uuden sukupolven opiskelijat, vaikka eivät ehkä siinä vaiheessa enää niin kovin muissa tapahtumissa kävisivätkään. Syksyn alussa jaksaa vielä itsekin mennä, kun kurssit ovat vasta alkamaisillaan, ja tentit tuntuvat olevan vasta ”silloin joskus.” Note to self: älä jää tuudittautumaan tähän harhakuvaan. Ne tulevat yllättävän pian!

Syksy jatkuu tietysti vielä monien juttujen kanssa, vaikka tahti tässä hieman hidastuukin. Ensi viikonloppuna uudet opiskelijat pääsevät itse tekemään viittansa (meidän versiomme haalareista) ja lokakuun alussa kastajaisista selviytyminen palkitaan Mustien viittojen yössä, jolloin he saavat laittaa ne päällensä.