Ajattelin tulla tännekin puolelle pitkästä aikaa päivittelemään kuulumisia. Toinen vuosi on lopuillaan ja tämän kevään vihoviimeinen tentti häämöttää perjantaina. Toisaalta odotan sitä innolla, sillä sen jälkeen voi rentoutua. Toisaalta se pelottaa, sillä siihen loppuu toinen vuoteni yliopistossa. Mihin tämä aika on valunut? Juurihan aloitin ensimmäisen vuoden innosta puhkuen! Kevät on mennyt nopeampaan tahtiin kuin olisin kuvitellut. Olen muun muassa ollut osoittamassa mieltä muiden opiskelijoiden kanssa opintotukimuutosta vastaan ja käynyt Romaniassa tutustumassa historian opiskelijoihin ympäri Euroopan.

Historian pääsykoekin oli ja meni. Päivystin sen aikana ainejärjestöni muiden tyyppien kanssa salin ulkopuolella, ja tarjosimme henkistä tukea sekä mehua ja keksejä kokeesta tulijoille. Olin paikalla jo silloin, kun he jonottivat saliin, ja se oli jännittävä näky. Mietin itseäni samassa tilanteessa, ja sitä jännittämisen määrää! Oli ihana tietää, että sitä ei tarvitse enää kokea.

Tänä vuonna mielenkiintoista oli se, että olin lukenut pääsykoekirjankin. Sen oli kirjoittanut vuoden 2014 Tieto-Finlandian saanut Mirkka Lappalainen, joten odotin mukavaa lukemista, mitä se olikin. Kun sain myöhemmin pääsykoekysymykset nähtäväkseni, koin oppineeni paljon yliopistossa. Luin kirjan vain kerran, mutta tuntui, että olisin osannut vastata kysymyksiin melko hyvin sen kerran lukemisen pohjalta. Oppimista ei vain itse taida huomata, koska se tapahtuu niin pikkuhiljaa. Esseen kirjoitustaitoni ovat parantuneet huomattavasti, ja kiinnitän enemmän huomiota suuriin linjoihin kuin tarpeettomiin yksityiskohtiin. Olen myös oppinut paljon uutta historiasta näinä kahtena lukuvuotena, ja huomannut, että aivan kaikki ei ole mennytkään niin kuin olen luullut.

Olen myös toiminut tämän alkuvuoden ainejärjestöni puheenjohtajana. Olen tehnyt asioita, jotka jännittivät minua hyvin paljon etukäteen. Olen myös selvinnyt niistä, ja vielä kunnialla. Olen pitänyt puheita suurelle joukolle keskellä Turun vanhaa toria, järjestänyt suuret juhlat seitsemällekymmenelle ihmiselle ja johtanut neljäntoista ihmisen hallitusta. On ollut samalla hienoa johtaa näin suurta järjestöä kuin meidän, mutta toisaalta hyvin pelottavaa. Siitä on kuitenkin selvitty tämän kevään osalta, monta kokemusta rikkaampana! Suosittelen lämpimästi kaikille ainejärjestötoimintaan mukaan lähtemistä, jos mahdollisuutta on. Mukavuusalueen ulkopuolelle on hyvä mennä, ja sitä on tullut tässä ainakin harjoiteltua.

Haikeita tunnelmia ei kuitenkaan voi välttää. Tämän vuoden lopussa suurin piirtein puolet yliopistourastani on jo ohi. Seuraavana vuonna odottaa tähän asti suurin haaste, eli kandi. Pitäisiköhän aloittaa jo aiheen miettiminen?

Sanotaan, että opiskeluaika on ihmisen parasta aikaa, ja ainakin tässä vaiheessa olen edelleen samaa mieltä. Vaikka kaikki ei ole ongelmatonta yliopistossakaan ja opiskelustressi ja kiire painavat usein, ovat tasapainottamassa hyvät ystävät ja vapaa-ajan mahdollisuudet. Onneksi odotan kolmannen vuoden rullaavan samalla tavalla!

Hyvää kesää kaikille, ja toivottavasti hyvää tulevaa yliopistovuotta!

-Tanja