Ajankohtaista

Julkaistu 30.01.2023

Abikurssilaistemme arvosanat olivat huippuluokkaa keväällä 2022

Kevään 2022 abikurssien arvosanakyselyn tulokset on julkaistu. Abikurssilaisemme onnistuivat huippuhyvin!

Kysyimme kevään abikurssilaisilta, miten he suoriutuivat kevään ylioppilaskirjoituksista, ja tulokset olivat linjassa kevään ja syksyn 2021 kurssien kanssa. Lyhyesti sanottuna kyselyyn vastanneet kurssilaisemme suoriutuivat edelleen kirjoituksista, lähtötasosta huolimatta, keskimääräistä paremmin. Yli 20 vuoden kokemus tehokkaasta valmennuksesta on siis siirtynyt myös oppilaidemme tuloksiin.

Hyvistä tuloksista huolimatta parannamme kurssejamme jatkuvasti. Syksyn 2022 kursseille lisäsimme oppitunteja jopa yli 16%:a, hinnan pysyessä ainakin toistaiseksi samana.

Kurssilaisistamme jopa 65% sai arvosanaksi M:n tai paremman

Valtakunnallisesti yleisin arvosana YO-kokeissa on C, jonka saa noin 24% kaikista palautetuista kokeista. C:n sai 19% kyselyyn vastanneiden kurssilaistemme kokeista. C:n sijasta yleisin arvosana kurssilaisillamme oli E, jonka sai jopa 31% kurssilaisistamme! Vertailun vuoksi todettakoon, että kaikista arvosanoista E on vasta neljänneksi yleisin ja sen saa valtakunnallisesti vain 15% palautetuista kokeista.

Arvosanoista arvokkaimman ja halutuimman, eli laudaturin, saa vain 5% kaikista kokeista. Kurssilaistemme kokeista peräti 12% arvioitiin L:n arvoiseksi.

Kurssilaistemme ja valtakunnallisten tulosten vertailu on mielenkiintoista myös C:n alapuolella. Kaikista kokeista 36% saa arvosanan B-I. Kurssilaisten kokeista vain 16% sai B:n tai alle.

Liity sinäkin onnistujien joukkoon ja hyödynnä potentiaalisi. Kaikilla on mahdollisuus parantaa arvosanojaan, jos valmentautumisen aloittaa ajoissa. Syksyn abikurssimme varataan nyt. Verkko-oppimisympäristössämme on runsaasti materiaalia, jonka avulla pääset valmentautumisessasi heti hyvään vauhtiin. Asiantuntevien opettajiemme avulla sinulla on menestyksen avaimet kädessäsi, kun YO-kirjoitukset alkavat.

Kevään abikurssien opettajien palautekeskiarvo oli 4,38/5,00! Oppilaat olivat siis todella tyytyväisiä opettajiimme. 

Tutustu abikurssien valikoimaan tästä.

 

Kevään valmennuskurssimme ylioppilakirjoituksiin löydät TÄÄLTÄ.



Kevään 2022 kurssien arvosanajakauma


 

 

Poimintoja abikurssien palautteista:

 

ABI A-englanti

”Laadukkaat diat, tarpeeksi kotitehtäviä ja tunnilla tehtäviä harjoituksia. Helppo seurata mukana.”

”Kurssilla käsiteltiin vaikeimpia yo-kokeen asioita laajasti ja oli sopiva määrä tehtäviä.”

”Todella hyvää opetusta”

”Tehtäviä ja teoriaa oli tasaisesti, niin tunneilla ei pitkästynyt ollenkaan. :)”

 

ABI B-ruotsi

”Kurssi oli johdonmukainen ja selkeä. Tehosti oppimista.”

”Kurssi oli onnistunut ja sai hyvin kerrattua yo-koetta varten.”

”Auttoi todella paljon, kun joku selitti vielä nämä asiat tarkasti ja pystyin kysymään, jos oli jotain. Koskaan ei voi liikaa painottaa kielioppia ja tässä kurssissa tajusi paljon asioita ja jopa uutta!”

”Erilaisia työskentelytapoja käytettiin monipuolisesti ja tehtäviin annettiin riittävästi aikaa. Asiat opetettiin selkeästi.”

 

ABI Biologia

"Opettaja oli ihanan innostunut ja motivoiva!"

"Hyvin tiivistetty koko lukio biologia."

"Kurssi oli monipuolinen ja opettaja oli osaava sekä mukava."

"Pidin siitä, ettei opetusta ollut joka päivä, ehti aina palautumaan opetuskertojen välissä ja kertaamaan rauhassa. Monipuoliset opiskelumateriaalit olivat plussaa ja etäopetus sujui hyvin."

"Opettaja antoi hyviä linkkejä lisämateriaaleihin, joista oli paljon apua"

"Ope oli innostava, opetti asiat superselkeästi sekä antoi hyviä vinkkejä opiskeluun, joita tulen varmasti hyödyntämään biologian (sekä muiden aineiden) opiskelussa."

"Tunnit oli hyvin valmisteltuja ja oli myös kiva, että opettaja otti huomioon oppilaiden toiveet tunteja ajatellen."

"Etätoteutus oli mielestäni hyvin onnistunut."

"Tunneille oli mukava tulla ja ryhmässä oli turvallinen ja tunnollinen meininki."

"Diat, tunti- ja kotitehtävät olivat helposti löydettävissä ja ladattavissa."

"Opetusvideot olivat todella hyviä, ja niistä erityinen kiitos!"

"Materiaalit olivat laajat ja monipuoliset. Oli mukavaa, kun tehtäväkirja tuli kotiin paperisena."

 

ABI Fysiikka

”Kurssilla käytiin hyvin läpi yo-tehtävät.”

”Opettaja osasi käyttää hyvin TI-Nspireä ja muutenkin tekniikkaa ja tunsi fysiikan alan.”

”Opettaja selvitteli asioita oppilaita varten ja teki todella hyvät ratkaisut tehtäviin.”

”Opettaja selitti kaikki todella selkeästi ja esimerkit auttoivat paljon.”

”Kurssi oli onnistunut. Etänä pystyi käydä yhtä hyvin läpi teoriat ja tehtävien esimerkit, eikä niiden kanssa tullut ongelmia.”

 

ABI Historia

”Kurssin yleisilme hyvä ja laadukasta opetusta.”

”Kivat tunnit, oppi paljon ja mukava opettaja.”

”Asiat käytiin läpi perusteellisesti.”

”Todella hyvät materiaalit.”

 

ABI Kemia

”Kurssin sisältö oli hyvin laaja. Erityinen positiivinen huomio, että opettaja opetti yo-koe vastaustekniikan! Lisäksi opettaja kävi jokaisen kanssa erikseen puhumassa ja mielellään auttoi jokaista personaallisesti, jos jokin jäi epäselväksi.”

”Kurssin rakenne oli mielestäni hyvin onnistunut. Antoi meille hyviä kotiläksyjä ”

”Mielestäni joo, opettajaan oli helppo ottaa yhteyttä, vaikka kurssi toteutettiin etänä. Apua sai todella helposti tunnin aikana ja opettaja vastasi aina tunnilla esitettyihin kysymyksiin.”

”Kurssilla tuli paljon uutta tietoa ja uutta näkökulmaa tehtävien tekoon ja ylipäätään kemiaan luonnontieteenä.”

 

ABI Lyhyt matematiikka

”Kurssilla käytiin kaikki ne asiat läpi, mitä odotinkin käyvän ja opetus oli selkeää, innostavaa ja hyvää! Olin tyytyväinen kurssiin.”

”Ylipäätään todella hyvä ja monipuolinen kurssi, hyvä opettaja ja hyvät materiaalit.”

”Opettaja oli motivoiva ja positiivinen, mikä herätti uuden kiinnostuksen matematiikan opiskeluun.”

 

ABI Pitkä matematiikka

”Oli kivasti tehtäviä, jotka olivat oikeasti haastavia. Ne käytiin hyvin läpi tunnilla. Teoriat tuli kompaktisti, mutta silti tarpeeksi selkeästi.”

”Kurssi pakotti kertaamaan hyvällä tavalla”

”Asiat käytiin läpi perusteellisesti ja ymmärrettävästi”

”Opettaja osasi selittää teorian ja tehtävät ammattimaisesti.”

"Asiat käytiin läpi monipuolisesti, mutta opettaja toisti myös vaikeat asiat useampaan otteeseen. Se oli hyvä, sillä ne saattoivat välillä mennä ohi. Plussaa oli myös, että kaikki asiat käytiin läpi myös esimerkein.”

”Kurssi palveli juuri minun osaamistani hyvin, kerrattiin sopivasti perusasioita, mutta syvennyttiin myös riittävän haastavien tehtävien ratkaisuun.”

”Opettajalla oli myös kiva asenne ja kehui oikeista vastaukista."

”Kurssi oli omasta mielestäni hyvä. Opetus oli erittäin laadukasta ja opettaja mukava. Tehtävät olivat tasoltaan sopivan vaihtelevia. Uskon että lähiopetuksessa kurssi olisi ollut vielä parempi mutta se ei ole tietenkään teidän vikanne.”

”Koin oppivani kurssilla asioita.”

”Opettaja selitti tarkasti ja kertasi niin useasti, kun oli tarve.”

"Asiantuntevuus oli hyvää.”

”Opettaja kävi asiat läpi nopeasti ja tehokkaasti"

"Kurssilla käytännössä kerrattiin koko lukiomatematiikan kokonaisuus. Kotiläksyt olivat hyviä ja opettaja oli hyvä.”

”Sisällöt olivat riittävän haastavia ja fokus oli olennaisessa eli yo-kokeessa. Kurssin malli oli selkeä: kotitehtävät ja tunnit. Erityismaininta ja -kiitos opettajasta, joka oli asiantunteva, huippupätevä ja huomioi oppilaat kaikin tavoin.”

”Kurssi oli todella hyvin toteutettu, vaikka koronatilanteen takia olikin etänä. Opettaja oli todella hyvä ja osasi auttaa kysymyksissä. Mielestäni oli kiva, että käytiin aluksi teoria läpi helpoista lähtien, jonka jälkeen syvennyimme todella vaikeisiinkin tehtäviin, joita ei yksin lukiessa tulisi tehtyä.”

”Kurssi eteni hyvällä vauhdilla ja opettaja kävi asiat yksityiskohtaisesti lävitse.”

”Opetus oli hyvää ja selkeää, ja asioista ymmärsi oikeasti jotain. Tunneilla käytiin sopivassa suhteessa läpi teoriaa ja tehtiin tehtäviä.”

”Uskon, että kurssista oli itselleni paljon apua yo-kirjoituksia ajatellen.”

”Kurssi oli mielestäni kattavampi kuin mainostettu A-B taso, joka oli omasta mielestäni hyvä asia.”

”Opettaja antoi tilaa kurssilaisten kysymyksille ja vastasi niihin”

”Kivasti kertaa aina tehtävän loputtua, mitä on tehty ja miksi on päädytty tiettyyn tulokseen.”

”Sai tehtyä paljon erilaisia yo-tehtäviä, joita en olisi todennäköisesti ilman tätä kurssia tehnyt.”

”Tehtävät käytiin yksityiskohtaisesti läpi ja näki miksi mitäkin tehtiin.”

”Opettaja havainnollisti tehtävien ratkaisun ja oikean ratkaisupolun kattavasti ja ymmärrettävästi. ”

”Opettaja oli hyvä selostamaan eri osa-alueiden tarkoitukset ja myös tehtävien ratkaisut.”

”Opettaja selitti tehtävät todella selkeästi.”

”Opettaja selitti tehtävät ja teoriat ymmärrettävästi.”

”Opettaja selitti asiat selkeästi ja teki tehtävät aina itse ja vielä kertasi ne. Lisäksi hän otti hyvin opiskelijoiden toiveet ja kysymykset huomioon.”

”Selitti vaikeatkin tehtävät ymmärrettävästi.”

 

ABI Psykologia

”Kirjallinen materiaali ja tehtävät, luennot, videomateriaalit ja harjoitusesseet ovat olleet hyvä ja monipuolinen kombo.”

”Hyvä harjoituskoe, hyvät palautteet. Tunneilla kivasti tehtäviä ja hyviä esimerkkejä. Palautettavat extraesseet hyviä ja laajat palautteet.”

”Opettaja on asiantunteva ja osaa herättää mielenkiintoa esimerkeillään.”

”Opetus oli kokonaisuudessa todella hyvää ja se antoi paljon uutta näkökulmaa sekä uusia aineksia yo-koetta ajatellen. Etenkin kaikki opettajan antamat esimerkit ja asioiden selitystavat olivat hyviä!”

 

ABI Yhteiskuntaoppi

”Opettaja oli todella hyvä ja reilu ja hänestä näki että tietää mistä puhuu.”

”Kurssi oli kokonaisuudessaan selkeä ja monipuolinen tietopaketti.”

”Hyvät ja selkeät esimerkit ja -tehtävät. Ymmärsin nyt paremmin, minkälaista osaamista erilaisiin tehtäviin vaaditaan.”

 

ABI Äidinkieli

”Opetus oli laadukasta, kysymyksiin sai aina hyvät vastaukset, tunti, -koti ja lisätehtävät olivat todella hyviä, ja lisäksi palautetta omista teksteistä oli aina mahdollista saada.”

”Opettaja kävi selkeästi ja sopivan laajasti aiheet läpi ja neuvoi aina tarvittaessa. Hän antoi myös mukavasti palautetta tehtäviin.”

”Tärkeimmät asiat käytiin tehokkaasti läpi lyhyessä ajassa. Kysymysten tullessa opettaja selitti hyvin ja keksi käytännön esimerkkejä, jotka auttoivat ymmärtämään asiat.”

”Opettaja oli perehtynyt asioihin erittäin hyvin ja teki hyvän vaikutelman suurella kiinnostuneisuudellaan äidinkieleen ja kirjallisuuteen.”