Valintakoetietoja
BIOLOGIAN YHTEISVALINTA
Biologian yhteisvalinnassa voit hakea samalla kertaa opiskelijaksi neljään yhteisvalinnan hakukohteeseen.Yhteisvalinnassa ovat mukana:
• Helsingin yliopisto (4 hakukohdetta): Biologia (suomenkielinen), akvaattiset tieteet, ympäristötieteet (Helsinki), ympäristötieteet (Lahti)
• Turun yliopisto
• Jyväskylän ylopisto
• Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus
• Oulun yliopisto
Kokeessa on viisi pakollista tehtävää. Jokainen valintakoetehtävä pisteytetään vähintään yhden pisteen välein siten, että yhdestä tehtävästä saa enintään 48 pistettä. Kokeen enimmäispistemäärä on siten enintään 240 pistettä.
Ota kokeeseen mukaan passi, ajokortti tai valokuvallinen henkilöllisyystodistus sekä tavalliset kirjoitusvälineet. Laskimen käyttö ei ole sallittua biologian valintakokeessa. Saavu kokeeseen hyvissä ajoin. Tarkemmat tiedot koepaikoista löydät kunkin yliopiston valintaoppaista tai www-sivuilta.
VALINTAPERUSTEET
Biologian yhteisvalinnassa järjestetään yhteinen valintakoe samanaikaisesti kaikissa mukana olevissa yliopistoissa. Kunkin hakukohteen valintaperusteet vaihtelevat; jokainen yliopisto päättää omista valintaperusteistaan. Kunkin hakukohteen valintaperusteet löydät alla olevista linkeistä: www.biohaku.fi
Biologian yhteisvalinnassa järjestetään yhteinen valintakoe samanaikaisesti kaikissa mukana olevissa yliopistoissa. Kunkin hakukohteen valintaperusteet vaihtelevat; jokainen yliopisto päättää omista valintaperusteistaan. Kunkin hakukohteen valintaperusteet löydät alla olevista linkeistä: www.biohaku.fi
Esimerkiksi HELSINKI 2011
Helsingissä valintakoe pidetään yliopiston tiloissa keskustan alueella. Salijako on nähtävissä viimeistään keskiviikkona 25.5.2011 klo 9 alkaen bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan www-sivuilla osoitteessa www.helsinki.fi/bio. Salijakoa voi myös tiedustella puhelimitse bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta, puh. (09) 191 57568, 191 57575 tai 191 57570. HUOM! Koepaikalle on syytä tulla ajoissa oman koesalinsa selvittämiseen ja sinne siirtymiseen kuluvan ajan vuoksi!
Pistelaskenta
Valinnassa annetaan pisteitä seuraavasti:
A) Yhteisvalinnan valintakokeen perusteella enintään 240 koepistettä. Tehtävät pisteytetään vähintään yhden pisteen välein, ja jokaisesta tehtävästä on mahdollista saada 48 pistettä.
B) Suomalaisen ylioppilastutkinnon, International Baccalaureate -tutkinnon, Reifeprüfung-tutkinnon tai European Baccalaureate -tutkinnon perusteella yhteensä enintään 330 pistettä.
HUOM! Biologian suomenkielisessä valinnassa, akvaattisissa tieteissä sekä ympäristötieteiden Lahden hakukohteessa suomalaisen ylioppilastutkinnon, IB-, RP- ja EB- tutkintojen pisteytys on erilainen kuin niiden pisteytys ympäristötieteiden Helsingin hakukohteessa.
Biologia (suomenkielinen valinta), akvaattiset tieteet sekä ympäristötieteet (Lahti)
Suomalainen ylioppilastutkinto
Yhteensä enintään 330 pistettä seuraavasti:
1) Ylioppilastutkinnon reaalikoe (enintään 180 pistettä):
a) Vuonna 2006 tai sen jälkeen reaaliaineiden kokeen tai kokeita suorittaneet. Mikäli hakija on suorittanut useamman kuin kahden reaaliaineen kokeita, otetaan huomioon kahden eniten pisteitä antavan aineen kokeet: biologia, kemia, fysiikka ja maantiede: yhdestä kokeesta on mahdollista saada enintään 90 pistettä seuraavasti:
|
Pisteet |
biologia, kemia, fysiikka ja maantiede |
muut reaaliaineet |
|
laudatur |
90 |
30 |
|
eximia cum laude approbatur |
72 |
24 |
|
magna cum laude approbatur |
54 |
18 |
|
cum laude approbatur |
36 |
12 |
|
lubenter approbatur |
18 |
6 |
|
approbatur |
9 |
3 |
2) Ylioppilastutkinnon matematiikan koe (enintään 90 pistettä):
|
Pisteet |
pitkä matematiikka |
lyhyt matematiikka |
|
laudatur |
90 |
60 |
|
eximia cum laude approbatur |
72 |
48 |
|
magna cum laude approbatur |
54 |
36 |
|
cum laude approbatur |
36 |
24 |
|
lubenter approbatur |
18 |
|
|
approbatur |
9 |
|
3) Ylioppilastutkinnon äidinkielen koe, suomi toisena kielenä -koe tai ruotsi toisena kielenä -koe (enintään 30 pistettä):
|
Pisteet |
äidinkielen koe, suomi toisena kielenä -koe tai ruotsi toisena kielenä -koe |
|
|
laudatur |
30 |
|
|
eximia cum laude approbatur |
24 |
|
|
magna cum laude approbatur |
18 |
|
|
cum laude approbatur |
12 |
|
|
lubenter approbatur |
6 |
|
|
approbatur |
|
4) Ylioppilastutkinnon vieraan kielen pitkän oppimäärän koe (enintään 30 pistettä):
|
Pisteet |
vieraan kielen pitkän oppimäärän koe |
|
|
laudatur |
30 |
|
|
eximia cum laude approbatur |
24 |
|
|
magna cum laude approbatur |
18 |
|
|
cum laude approbatur |
12 |
|
|
lubenter approbatur |
6 |
|
|
approbatur |
|

