Kandivalmennus syksy -kurssin opettajat
Eximian kursseilla opetuksesta huolehtii osaava opetustiimi. Opettajamme eivät ole pelkästään asiantuntevia, vaan hallitsevat myös asioiden mielenkiintoisen esittämisen. Meille on tärkeää, että saat kurssikokemuksestasi kaiken irti.
Kandivalmennuksen kemian opettaja
Kemian osuuden opettajana toimii DI Kerttu Vähä-Peltomäki. Kerttu on matematiikan ja kemian aineopettaja ja suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon pääaineenaan biomateriaalitekniikka. Aiemmin Kerttu on opettanut sekä lukiossa että lääketieteen valmennuskurssilla.
Kandivalmennuksen fysiikan opettaja
Fysiikan opettajana toimii yksi suosituimmista ja parhaimmista opettajistamme, Ollijuhani Kärki. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta 2001. Ollijuhanilla on usean vuoden opetuskokemus varsinkin ensimmäisen vuoden opiskelijoiden parissa ja hänen tunneillaan tullaan paneutumaan valintakoekirjan omaksumisen kannalta olennaiseen fysiikkaan oikein todenteolla. Ollijuhanin opetusote on perusteellinen, selkeä ja hänen opetukseessan viihdytään.
