Tallinn University of Technology (TUT)
Tallinnan teknillinen yliopisto kuuluu Viron vanhimpiin ja suurimpiin yliopistoihin. Se perustettiin vuonna 1918 ja siitä lähtien se on menestyksekkäästi kouluttanut opiskelijoita kauppatieteiden ja tekniikan aloilla. Menestystä kuvastaa parhaiten se, että suuri osa Viron yritysjohtajista on TUT:n kasvatteja.
TUT tarjoaa opetusta englanniksi, viroksi ja venäjäksi. Englanninkielinen opetus on tuonut yliopistoon opiskelijoita 25 eri maasta ympäri maailmaa ja myös sen opettajakunta on monikansallista ja kansainvälisesti arvostettua.
Kesällä 2009 TUT ja International University Audentes yhdistyvät, jonka seurauksena TUT:sta tulee kiistatta Viron kansainvälisin yliopisto. Yhdistymistä silmällä pitäen yliopisto on rakentanut lisää huippuluokan opetustiloja Tallinnan keskustan läheisyydessä sijaitsevalle kampusalueelleen.
Opiskelemaan lähteminen Tallinnan teknilliseen yliopistoon on todella vaivatonta, sillä suuresta koostaan huolimatta yliopisto pystyy ottamaan myös yksilön tarpeet huomioon. Lisäksi Tallinnan suomalainen opiskelijajärjestö (TSOJ) toimii aktiivisesti järjestäen uusille opiskelijoille vapaa-ajan aktiviteetteja ja auttaen heitä myös opintoihin liittyvissä kysymyksissä.
Miksi lähteä Tallinnan teknilliseen yliopistoon?
- arvostettu kansainvälinen yliopisto
- kansainvälisiä kontakteja
- erinomainen kielitaito työelämää varten
- voit aloittaa opinnot ylioppilas-, ammattikoulu- ja amk-pohjalta
Täytä ilmoittautumislomake
Kysy lisää tai tilaa ilmainen esite
Kaikissa hakemista tai opiskelua koskevissa voit kääntyä asiakaspalvelumme puoleen. Voit myös tilata ilmaisen esitteen. Palvelut ovat tarjolla suomeksi ja englanniksi numerossa 050 310 5085 ja sähköpostitse info@veridium.eu.
