Kandivalmennus kevät -kurssin opettajat

Eximian kursseilla opetuksesta huolehtii osaava opetustiimi. Opettajamme eivät ole pelkästään asiantuntevia, vaan hallitsevat myös asioiden mielenkiintoisen esittämisen. Meille on tärkeää, että saat kurssikokemuksestasi kaiken irti.

Kemian opettaja 2012

Kurssin kemian opettajana toimii FM Anna Tähtinen. Anna on kemian ja biologian aineenopettaja ja aiemmalta koulutukseltaan myös farmaseutti. Anna hallitsee laajasti kemian lisäksi myös biologian sisällöt, ja lisäksi hän on yksi uuden kemian materiaalin kirjoittajista.

Fysiikan opettaja 2012

Ollijuhani Kärki opettaa fysiikkaa kandikursseilla. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta 2001. Ollijuhanilla on usean vuoden opetuskokemus varsinkin ensimmäisen vuoden opiskelijoiden parissa ja hänen tunneillaan tullaan paneutumaan valintakoekirjan omaksumisen kannalta olennaiseen fysiikkaan oikein todenteolla. Ollijuhanin opetusote on perusteellinen, selkeä ja hänen opetukseessan viihdytään.