Sukellus mielen maailmaan
Haluatko työskennellä terapeuttina, ammatinvalintapsykologina, konsulttina, liike-elämän johtotehtävissä, tutkijana tai vaikkapa opettajana? Psykologian koulutus avaa ovet moniin mielenkiintoisiin työtehtäviin. Vaikka koulutus on luonteeltaan psykologian ammattiin johtavaa koulutusta, on se myös yleiskoulutusta, joka tähtää mahdollisimman joustavaan liikkuvuuteen tehtäväalueelta toiselle.
Psykologian valintakokessa aiempaa enemmän yhtenäisyyttä
Psykologiaa voi opiskella Helsingin, Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Joensuun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Valintakokeen kirjallinen osa on samanlainen Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Valintakokeeseen keväällä 2010 tulee lukea yksi tilastotieteen teos harjoituskirjoineen sekä 6.4.2010 julkaistava artikkelikokoelma. Valintakoe koostuu tilastomatematiikan osuudesta ja yleisestä osuudesta. Kirjallisen kokeen lisäksi Turun yliopistoon hakijoista osa kutsutaan soveltuvuuskokeisiin, joihin kuuluu haastattelu ja ryhmätilanne.
Keväällä 2010 Jyväskylän valintakoevaatimuksena on kaksi teosta, joista toinen käsittelee tilastomatematiikkaa ja toinen puolestaan psykologiaa. Kirjallinen koe on monivalintakoe, joka sisältää sekä tilastomatematiikkaa että psykologiaa. Myös Jyväskylään on soveltuvuuskoe, joka on voinut sisältää niin kirjallisia tehtäviä, ryhmäkeskustelun kuin haastattelunkin.
Keväällä 2010 Joensuun valintakoevaatimuksina on pelkästään kaksi psykologian kirjaa - ei laisinkaan tilastotiedettä. Valintakoe on koostunut pelkästään esseetehtävistä.
"Tunnit olivat mielenkiintoisia, monipuolisia ja opettavaisia"
Valmennustiimi Eximia järjestää valmennuskursseja Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun ja Jyväskylään pyrkiville. Kursseilla opetetaan valintakoekirjallisuus sekä mahdolliset muut valintakokeessa vaadittavat tiedot ja taidot. Tunneilla tehdään runsaasti valintakoetyyppisiä tehtäviä ja harjoitellaan valintakokeessa elintärkeätä vastausrutiinia. Valintakokeessa menestymisen kannalta on tärkeää, että todella ymmärrät asiat ja hallitset kokonaisuuksia, mutta samalla muistat myös yksityiskohtia - osallistumalla valmennuskurssille varmistat tarvittavan osaamisen!
Kaikkiin valmennuskursseihin kuuluu kattava teoria- ja tehtäväpaketti valintakoealueesta. Lisäksi kursseihin kuuluu kenraalikoe, josta saat hyvän kuvan siitä, millainen itse valintakoe tulee olemaan. Valmennuskurssit päättyvät kertaukseen, jossa saat palautetta opettajalta kenraalikokeesta ja näet osaamisesi tason myös verrattuna viime vuoden pisterajoihin ja muihin pyrkijöihin. Opettajien lisäksi kursseillamme on tutor, joka kannustaa ja tsemppaa sinua kokeeseen valmistautumisessasi. Kaikki kurssilaisemme saavat käyttöönsä lisäksi sähköisen Kippari-oppimisympäristön, jonka kautta he pääsevät aloittamaan valmentautumisen jo hyvissä ajoin ennen kurssin alkua.
Eximian psykologian valmennuskurssit ovat olleet todella suosittuja ja tuloksekkaita - esimerkiksi keväällä 2008 Turun yliopistoon valituista noin puolet osallistui Eximian valmennuskurssille.
Varmista osallistumisesi pidetyille kursseillemme varaamalla paikkasi ajoissa!
| Valmennuskurssit 2011 | Ajankohta |
| Psykologia PRO Helsinki | räätälöity aikataulu 29.3.2011 alkaen |
| Psykologia PRO Turku | räätälöity aikataulu 29.3.2011 alkaen |
| Psykologia aamu Helsinki | 29.3.-10.5.2011 |
| Psykologia ilta Helsinki | 29.3.-10.5.2011 |
| Psykologia päivä Espoo | 29.3.-10.5.2011 |
| Tilastoklinikka Helsinki | 14.-15.5.2011 |
| Psykologia viikonloppu Jyväskylä | 9.4.-29.5.2011 |
| Psykologia aamu Tampere | 29.3.-10.5.2011 |
| Tilastoklinikka Tampere | 14.-15.5.2011 |
| Psykologia aamu Turku | 29.3.-10.5.2011 |
| Psykologia ilta Turku | 29.3.-10.5.2011 |
| Tilastoklinikka Turku | 14.-15.5.2011 |
| Itseopiskelumateriaali |
