Maantiede
Maantieteen abikurssi keskittyy lukion oppimäärän intensiiviseen kertaukseen ja keskeisten asiakokonaisuuksien terävöittämiseen. Kurssilla tehdään useita ylioppilaskokeen kaltaisia tehtäviä, joiden avulla opit valitsemaan oikeanlaisen vastaustekniikan ja vastausrutiinisi kehittyy. Lisäksi saat henkilökohtaista palautetta osaamisestasi.
Maantieteen abikurssilta varmuutta ainereaaliin
Maantieteen ylioppilaskokeen tehtävät perustuvat lukion kahteen pakolliseen ja kahteen syventävään kurssiin. Kokeen arvostelussa kiinnitetään huomiota maantieteellisen ajattelun kehittyneisyyteen sekä tietojen että taitojen perusteella. Arvioinnin kohteina ovat peruskäsitteiden hallinta, valmius perustella maantieteellisiä väittämiä ja kannanottoja sekä taito havaita alueellisia riippuvuuksia.
Kokeessa on kaikkiaan 10 tehtävävaihtoehtoa, joista kaksi on jokeritehtäviä. Kokeessa saa vastata enintään kuuteen tehtävään. Tavalliset tehtävät arvostellaan asteikolla 0-6, jokeritehtävät asteikolla 0-9. Halutessaan kokelas voi vastata molempiin maantieteen jokeritehtäviin. Koetehtäviin voi sisältyä karttoja, diagrammeja ja muita kuvia sekä tilastoja ja tekstipohjaisia aineistoja. Arvioitavia taitoja ovat tiedon analysointi-, käsittely- ja esittämistaidot, kuten kartan tulkinta ja muut graafiset taidot.
Maantieteen koetehtävät kohdistuvat elottoman ja elollisen luonnon sekä ihmisen luomien järjestelmien rakenteeseen ja toimintaan. Kokeessa joutuu myös tarkastelemaan luonnon ja ihmistoiminnan vuorovaikutussuhteita. Tehtävät mittaavat valmiuksia käsitellä maailmanlaajuisia, alueellisia ja paikallisia ilmiöitä ja ongelmia sekä kykyä pohtia niiden ratkaisumahdollisuuksia. Maantieteen luonteen mukaisesti tehtävillä voidaan arvioida myös kokelaan ymmärrystä alueellisuuden, tilan ja paikan merkityksestä maantieteellisessä ajattelussa.
Vaativammat jokeritehtävät edellyttävät eri asiakokonaisuuksien yhdistelyä, arvioivaa tiedonkäsittelyä ja ajankohtaisen maantieteellisen tiedon seuraamista. Jokeritehtävät antavatkin maantieteen harrastajille mahdollisuuden tuoda esille erityisosaamistaan. Kokonaisuutena maantieteen koetehtäväsarja laaditaan siten, että koe mittaa syvällistä aineenhallintaa. Perustehtävien lisäksi tehtävävalikoimassa on monipuolista maantieteellistä ymmärrystä, käsittelyä ja analyysiä edellyttäviä tehtäviä. Korkeampiin arvosanoihin päästäkseen kokelaan tulee vastata myös näihin laajempiin tehtäviin.
Eximian maantieteen abikurssilla painotetaan ylioppilaskirjoituksissa vaadittavia tietoja ja taitoja. Kurssilla käydään läpi lukion maantieteen oppimäärä ja tehdään paljon ylioppilaskokeen kaltaisia tehtäviä.
Lisätietoa ylioppilaskirjotusten reaalikokeesta voi lukea Ylioppilastutkintolautakunnan www-sivulta osoitteesta http://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/ainekohtaiset/reaalikoe.html
