Asiantuntevat opettajamme valitaan tarkasti

Eximian kursseilla opetuksesta huolehtii osaava opetustiimi. Opettajamme eivät ole pelkästään asiantuntevia, vaan hallitsevat myös asioiden mielenkiintoisen esittämisen. Meille on tärkeää, että saat kurssikokemuksestasi kaiken irti.

Kemian opettaja 2012

Kurssin kemian opettajana toimii FM Meri Warma. Meri on valmistunut kemistiksi pääaineenaan orgaaninen kemia, ja sivuaineena Meri on opiskellut myös biokemiaa. Lääketeollisuudenkin saralla työskennellyt Meri opettaa lääketieteen pääsykokeessa vaadittavan kemian innostavalla ja mukaansatempaavalla otteella. Kurssilla tavoitellaan kemian kokonaisuuksien hallintaa ja vankkaa laskurutiinia.

Fysiikan opettaja 2012

Fysiikan opetuksesta kurssilla vastaa FK Petri Mehto. Petrillä on runsaasti kokemusta fysiikan opetuksesta valmennuskursseilla, ja Petri on myös yksi uuden fysiikan materiaalin laatijoista. Petrin opetuksessa hankitaan varma fysiikan laskurutiini ja syvennytään valintakoetyyppisiin soveltaviin fysiikan tehtäviin. 

Biologian opettaja 2012

Biologian opettajana toimii FM Virve Turunen. Virve on yksi valmennuskurssien pidetyimmistä opettajista, ja hän erikoistunut perinnöllisyystieteeseen. Virvellä on runsaasti opetuskokemusta, ja hän on myös yksi uuden biologian opetusmateriaalin laatijoista. Monipuolisten ja runsaiden tehtävien avulla työstetään omaa oppimista ja harjoitellaan vastaustekniikkaa pääsykoetta varten.

Kurssin tutor 2012

Kurssin tutorina toimii Lenita Bask. Lenita on ensimmäisen vuoden opiskelija lääketieteellisessä tiedekunnassa. Lenita on tukena ja tsempparina valintakoeprosesissa sekä antaa kultaakin arvokkaampia lukuvinkkejä.