Jo lukiossa psykologia oli yksi lempiaineistani. Opettajamme osasi hyödyntää monipuolisia tekniikoita arkisen puurtamisen lomassa, mikä piti yllä kiinnostusta kuin itsestään. Abivuonna lukion psykologian taso alkoi tuntua riittämättömältä ja tiedonjano kasvoi. Lukiossa onkin varmasti helppo ylläpitää motivaatiota, sillä parhaassa tapauksessa opettaja osaa aktivoida opiskelijoita ja innostaa heitä psykologian pariin.

Muistan kuitenkin elävästi sen hetken, kun etsin netistä pääsykoetietoja ja lyhyellä selailulla silmäni sattui osumaan sisäänottoprosentteihin. Olisiko minusta, tuiki tavallisesta abiturientista, 4% parhaimmistoon? Sitähän sisäänpääsy vaati. Varmasti monelle abiturientille tulevaisuuden epävarmuus lisää paineita ja laskee motivaatiota. Omia unelmia ei kannata kuitenkaan haudata pelkästään tavoitteen vaativuuden takia. Jos tahto on tarpeeksi suuri, ovat kaikki varmasti valmiita tekemään unelman eteen parhaansa ja ehkä jopa ylittämään sen.

Keväällä päätin kuitenkin yrittää. Ilmoittauduin Eximian valmennuskurssille ja hankin Tampereelta vuokra-asunnon, johon muutin yo-kirjoitusten jälkeen. Asunto oli pieni ja kolkko, mutta toimi opiskelun kannalta täydellisesti. Koska kämpässä oli vain pöytä, patja ja vaatekaappi, ei häiriötekijät vaikeuttaneet keskittymistä. Tyhjät seinät koristuivat miellekartoista parissa viikossa ja työpöytä täyttyi laskupapereista hetkessä. Valmennuskokeet ovat pitkälti yksin puurtamista ja valmennuskurssilta sain tarvittavaa tukea valmistautumiseen. Välipäivinä hyödynsin myös mitä monipuolisimpia opiskelutekniikoita, jotta pänttääminen ei alkaisi maistumaan puulta. Silloinkin, kun psykologiset teoriat eivät jääneet päähän, saatoin piirtää asioihin liittyviä sarjakuvia, minkä hahmot ja asiasisällöt muistan vieläkin (lähes vuoden myöhemmin)

Yliopistoon pääsy vaatii alasta riippuen kuukausien pänttäystä. Pikkutarkka opiskelu ja ulkoaluku ei kuitenkaan ole usein ollenkaan motivoivaa. Itse turvauduin ulkopuoliseen motivaatioon, kun oma jaksaminen ja usko alkoi heikentyä. Valitsin tietyn tavoitteen ja palkitsin itseni joskus suklaalla, joskus leffaillalla ja niin edelleen. Myös välipäivien pitäminen kovan uurastuksen jälkeen toimii varmasti. Ei ole ollenkaan hyödyksi lukea itseään niin puhki, ettei mitään enää jää muistiin ja kiinnostus ui pohjamudissa.

Rakastin kuvitella itseäni psykologian opiskelijana. Se konkretisoi oman tavoitteen ja työ ei tuntunut ollenkaan turhalta. Haitpa minne vain, tavoitteen mielessä pitäminen voi olla avuksi. Itse katselin myös ainejärjestöjen instagramkuvia ja fiilistelin mahdollista opiskelijaelämää.

Lopulta, kun jaksaminen meinasi täysin loppua, ajattelin vielä tulevaa kesää. Hetken pitää vielä painaa, mutta kohta kesä jo koittaa. Jos nyt tekisin töitä, voisin pian lähteä hyvillä mielin loman viettoon. Viimeiset rutistukset ovatkin tärkeitä pääsykoemenestyksen osalta. Teorioita ja kaavoja kannattaa vielä loppuvaiheessakin pitää mielessä, eikä antaa niiden unohtua. Tietysti aivan viimeiset päivät kannattaa kuitenkin säästää rauhoittumiseen.