Historiaa opiskelemaan!

27.7.2009
Loistavaa - nimi hyväksyttyjen joukossa!

Keskiviikkoinen aamupäiväni alkoi mitä loistavimmissa merkeissä, kun valmennuskurssikaveriltani tuli viesti: "Hei beibe, me päästiin molemmat lukemaan historiaa!" En ollut edes tiennyt tuloksien jo ilmestyneen internetiin. Niiden olisi kuulunut tulla vasta paria päivää myöhemmin.

Uskomatonta! Olihan asia pakko mennä nopeasti itse tarkastamaan yliopiston sivuilta. Sieltä se löytyikin, oma nimeni hyväksyttyjen joukossa! Moni muukin valmennuskurssilta tuttu nimi osui silmääni.

Onneksi en joutunut kelaamaan enää perjantaiaamuna epävarmana hyväksyttyjen listaa läpi peläten, ettei L-kirjaimen kohdalta löytyisikään yhtään Latva-Kyynyä. Palkitsin itseni pienellä shoppailulla naama varmasti typerässä onnellisessa virneessä koko päivän. :))

Tuloksia odotellessa mukaan mahtui niitäkin päiviä, jolloin hyväksytyksi tuleminen tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta.

Hakijoitahan oli ollut ihan tuhottoman paljon ja joukossa varmasti lukemattomia loistopyrkijöitä. Sitä paitsi monet joutuvat hakemaan useaan kertaan, eivätkä ovet aukea siltikään. Olen tavattoman iloinen siitä, että osallistuin valmennuskurssille. Pääsymahdollisuuksien paranemisen lisäksi myös työn määrä oli kurssilaisille huomattavasti itsenäistä hakijaa pienempi. Olimme nimittäin tietoisia juuri tärkeimmistä asioista, joihin oli keskityttävä. Kiitän siis taitavaa kurssiopettajaamme ja Eximiaa siitä, että saavutin tavoitteeni! Sain sen mitä minulle luvattiinkin, eli hakemani opiskelupaikan.

Rutkasti onnea myös muille onnellisille hyväksytyksi tulleille!

-Riitta

5.6.2009
Tunnelmia pääsykokeesta: "Kaikkeni olen tehnyt. Lyökää paperi eteen. Olen valmis"

Pääsykoe on tehty. Jännitys alkoi hiipiä jo muutamaa päivää aikaisemmin ja tänään olo oli jo ihan kummallinen, raskas mutta vapiseva. Pää tuntui tyhjältä, vaikka sen tietomäärää olin kasvattanut historian osalta ahkerasti noin puolen vuoden ajan. Saapuessani yliopistolle ero viime vuotuiseen oli se, että paikka oli jo entuudestaan tuttu ja paikalla olivat tutut valmennuskurssilaiset.

Viime vuonna ei jännittänyt, koska asenne oli: Ihan sama, tulin tänne vain kahta kättä heittäen kokeilemaan. Tämän vuoden asenne oli:

Kaikkeni olen tehnyt. Lyökää paperi eteen. Olen valmis.

Kysymykset olivat helppoja, ihania ja herkullisia, jopa henkilökohtaista mielenkiintoani kutkuttelevia. Ensimmäinen kysymys koski keskustelua Suomen valtiollisesta asemasta 1700-luvulla.

Valmennuskurssin kenraalikokeessa olimme juuri kirjoittaneet esseet lähestulkoon samasta aiheesta. Vapisevin käsin aloitin miellekartan rakentamisen lähes rutiininomaisella varmuudella. Ajatuksia nousi helposti ja pääsin nopeasti vauhtiin. Mindmappeja olin harrastanut erityisesti luku-urakallani ja koonnut niiden avulla mitä erilaisempia mallivastauksia itselleni.

Kirjoittamisessa kaipaisin kuitenkin aikaa ja rauhaa. En haluaisi tekstistä tylsää ja typeriä lauseita sisältävää. Perfektionistinen luonteeni toimii usein niin, että jos en pysty tekemään jotain täydellisesti, en tee sitä mieluummin ollenkaan. Kahden tunnin aikarajaa noudattaen kirjoitetut esseet ovat inhottavaa luettavaa.

Niissä ei näy todellista tyyliäni. En tunnista niitä omikseni. Siksi siis jälleen tuhlasin liikaa aikaa ensimmäisen vastauksen kirjoittamiseen aikarajaa vastaan kapinoiden. Olisin halunnut jatkaa pohtimista, mutta kahden tunnin ja kahdenkymmenen minuutin jälkeen lopetin vastaukseni tiivistykseen ja jatkoin seuraavaan kysymykseen.

Aineistotehtävä käsitteli avioliiton solmimisen ehtoja ja käytäntöä kirjekatkelmat materiaalina. Aineisto oli laaja ja vaikka aihe oli helppo, huomasin, että toiseen vastaukseen minun olisi tullut itse asiassa käyttää enemmän aikaa, kuin ensimmäiseen. Toisesta vastauksesta tuli siis hätäisempi. Kirjoitin välillä suoraa tietoja "oksentaen", mikä ei ole tapaistani. Yleensä käsittelen aihetta perusteellisesti päässäni, ennen kuin päästän sen tekstinä paperille. Poistuessani yliopistolta sateiseen ilmaan olin hiukan pettynyt aivotoimintani hitauteen, mutta silti melko tyytyväinen vastauksiini.

Tällä hetkellä olen jo mukavasti rentoutunut kovasta tsempistä, mutta tilalla on tyhjä olo. Mitä tekisin nyt, kun ei tarvitsekaan enää lukea?

Johonkin asiaan ryhtyessäni huomaan potevani edelleen huonoa omaatuntoa siitä, että en olekaan lukemassa. Samanlainen tunne minulla oli ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Alkavat kesätyöt täyttävät kuitenkin luultavan nopeasti taas päiväjärjestykseni.

Rentouttavaa kesää kaikille tuloksia odotellessa! Nauttikaa siitä.

Kokeiden jälkeen ei ihan totta tarvitse enää lukea. Ainakaan hetkeen...

:)

Riitta

11.5.2009
"Opettajan esseistä antama palaute on erittäin hyödyllistä"

Helou jälleen pitkästä aikaa! Täällä sitä nyt sitten asustetaan Turussa. Olen kotiutunut uuteen kaupunkiini todella hyvin. Olen nyt mukana maahanmuuttajien suomenkielenopetuksessa vapaaehtoisena ja kesätöitäkin jo löysin. Töitä en kuitenkaan halua vielä tehdä kuin pari kertaa viikossa, koska se söisi mielestäni liikaa lukuajastani.

Valmennuskurssi on lopuillaan eikä pääsykokeisiin ole enää kuukauttakaan. Loppusuora häämöttää jo. Asennetta ja motivaatiota on pidettävä yllä, vaikka luku-urakkaa on kestänyt jo uskomattoman kauan.

Sophie Creutzin ajan osaa melkein jo ulkoa, sillä se on pienikokoinen ja melko vähäsivuinen. Kirjan läpikäyminen kolmesti viikossa valmennuskurssilla on myös tehnyt tehtävänsä. Kurssi on edennyt lähinnä kirjoitellessa ja tehtäviä tehdessä, mikä onkin ollut tehokas keino käsitellä lukemaansa ja ajatuksiaan. Kurssilla on myös noussut esille muiden pyrkijöiden hyödyllisiä ajatuksia ja näkökulmia, joita en itse olisi tullut ajatelleeksi. Viime perjantaina sain luettavakseni muiden tuottamia esseitä, mikä antoi hyvän vertailukohteen itselle. Nyt tiedän edes hiukan millaisia pyrkijöitä minulla on vastassa kilpaillessamme 40 paikasta historian laitokselle.

Olen saanut todella tärkeitä vinkkejä ja ohjeistusta esseiden kirjoittamiseen, lukemiseen ja syvällisempään pohdiskeluun. En usko, että ilman kurssia olisin tajunnut, millaista tekstiä minun todella tulee tuottaa, mitä kaikkea minun tulee pääsykoekirjastani nostaa esiin ja miten muodostaa muista pyrkijöistä erottautuva vastaus. Kaikki eroaa niin paljon lukiokirjoittelusta. Opettajan esseistä antama palaute on erittäin hyödyllistä. Vaikka harjoittelisin ahkerasti itsenäisesti, ei kukaan osaisi ammattimaisesti arvostella tuottamiani tekstejä.

Nyt kun faktat ovat suurin piirtein hallussa on ehkä suurimmaksi haasteekseni noussut se, kuinka saan neljä tuntia riittämään kahden esseen kirjoittamiseen, ja kuinka saan kaiken tietoni jäsenneltyä sekä tiivistettyä järkevästi paperille. Samassa ajassa tulisi myös keritä ajattelemaan itse ja tehdä esseestä persoonallinen ja yllättäväkin.

Kirjoittaisin esseeni mielelläni rauhassa ja ajan kanssa. :) Toisaalta kaikilla pyrkijöillä on sama aikaraja, joten ei kai kukaan täydellistä tekstiä kirjoittamaan kerkiäkään. Suurin jännitys tulisi vain jättää kotiin ja uskoa vahvasti omaan onnistumiseen.

Riitta

12.4.2009
Kohti valmennuskurssia!

Sain juuri tietää, että minulla on ollut pienenä kunnia toimia pääsykoekirjani kirjoittajan Kirsi Vainio-Korhosen lasten leikkikaverina. Teimme kuulemma hiekkakakkuja yhdessä, mistä en itse toisaalta muista yhtään mitään. Luultavasti itse tein ämpärikakkuja, kun historioitsijan lapset kokosivat keskiaikaisen linnan hiekkapienoismallia. Nyt sitten yritän Vainio-Korhosen teokseen läpikotaisin perehtymällä päästä valituksi opiskelemaan historiaa.

Valmennuskurssipaketin tehtävät ovat vieneet yllättävän paljon aikaa.

Koko ajan lukiessa pitäisi pitää samalla mielessä tehtäväkysymykset, mikä tekee siitä huomattavasti hitaampaa. Aluksi kirjoitin ylös kaikki mitä vaadituista aiheista ulkomuistista mieleeni tuli aiemman lukemani perusteella. Nyt luen pääsykoekirjaa etsien vastauksiin lisää näkökulmia ja monipuolisuutta sekä samalla tarkastaen aiempien kirjoitusteni todenpitävyyden. Vastauksien kirjoittaminen ja aiheiden kokonaisvaltainen pohtiminen on mielestäni sinänsä hauskaa, kunhan pohjana on riittävästi tietoa.

Esseistä olen tehnyt suunnitelmat ja miellekartat, mutta puhtaaksi kirjoittaminen on vielä edessä. Lähes kaiken kirjoitan tietokoneella.

Lukiessa syntyneet ideat ja kysymykset taas ovat löytäneet paikkansa pääsykoekirjan sivujen marginaaleista. Välillä lukeminen tuntuu ylivoimaisen rasittavalta. Silloin tekisi mieli palkata henkilökohtainen pääsykoekirjan lukija, joka lukisi kirjaa ääneen ja itse saisi vain kuunnella. Miksei tietokirjallisuudestakin voisi olla kuunnelmaversioita?

Valmennuskurssini alkaa jo parin päivän kuluttua. On helpottavaa päästä kunnollisen ohjauksen alaisuuteen pitkään kestäneen itsenäisen opiskelun ja pohdiskelun jälkeen. Samalla saan varmasti paremman käsityksen siitä, ovatko tietoni tähän mennessä riittävät ja missä on puutetta sekä tarvetta kertaamiseen.

Riitta

27.3.2009
Sophie Creutzin sukuviidakko tutuksi öisin lukemalla

Olen yöeläjä. Inhoan aamuja ja tulen sitä energisemmäksi mitä pidemmälle päivää mennään. Illalla, kun muut menevät nukkumaan minä lähden lenkille ja luen sitten kello viiteen aamuyöhön. Nytkin olen juuri herännyt ja kello on yksi iltapäivällä. Tällaiseksi on unirytmini tullut kun saan sen itse valita. Koetin aluksi herätä aikaisin aamulla, kun muut ovat töissä tai koulussa, ja lukea silloin, mutta se tuntui niin luonnottomalta, että lopetin. En saanut mitään aikaiseksi aamulla. Nyt tehokkain lukuaikani on 23 ja viiden välillä.

Pääsykoekirja on aivan ihana! 1700-luku on lempiaikakauteni ja Sophie Creutzin aika on kirjoitettu mielenkiintoisesti. Lisäksi se on jo ulkomuodoltaankin herkullinen. Pienenä ja paksuna se sopii hyvin käteen ja kirjotut kukkaset sekä kultainen lukumerkkinauha henkivät hyvin kirjan aikaa. Luen sitä nyt toista kertaa samalla merkiten ylös kaikki henkilöt ja paikat ennakkotehtävien vaatimalla tavalla. Sitten ryhdyn ratkomaan valintakurssimateriaalin tehtäviä ja luen kirjan varmasti taas uudelleen.

Olen lukenut 1700-luvun läpi myös historian pikkujättiläisistä ja lisäksi joitain muita teoksia mm. ajan patriarkaalisuudesta, naisten sekä lasten arjesta, muodista, rokokoosta ja henkilökohtaisista sotakokemuksista.

Sophie Creutzin ajan nimi- ja sukuviidakko on kyllä melkoinen. Tässä pieni lainaus: "Ester von Raschaun isän enon käly, niin ikään saarenmaalainen Gertrud von Trenden oli Sophie Creutzin isänäidin äiti." Tätä kohtaa minun piti todella pysähtyä miettimään, ennen kuin hahmotin yhteyden. Isän enon käly voi monimutkaisimmillaan tarkoittaa isän äidin veljen vaimon veljen vaimoa, riippuen siitä mihin käly viittaa. Onneksi pääsykokeisiin tuskin tulee "Täytä sukupuun puuttuvat nimet" -tehtävää.