14
Kesäkuu
2010

Viimeinen koitos

 

Moikka!

Myös Kylteri-kurssilaisten kevään savotta on saapumassa päätökseen, kun kauppatieteellisen alan yhteisvalintakoe tiistaina pidetään. Kaikilla kokelailla on varmasti ennen koetta perhosia vatsassa, mutta se että valintakoe viimein koittaa on yleensä myös helpotus pitkän luku-urakan jälkeen. Itsekin vietin unettoman yön ennen pääsykoettani, mutta kun itse koepaperin sai nenän eteen, oli keskittyminen sitä luokkaa, ettei pientä väsymystä tai jännitystä enää noteerannut.

Kunkin vuoden pääsykoetta tietysti spekuloidaan etukäteen ja tänä vuonna mielenkiinto keskittyy siihen, kuinka matematiikan pudottaminen pääsykoevaatimuksista vaikuttaa pisterajoihin. Kokelaiden ei kuitenkaan tällaisia asioita kannata etukäteen murehtia vaan vastata kokeessa kevään aikana karttuneiden taitojen varassa, tiukasti pääsykoekirjojen mukaisesti ja virheitä välttäen. Virheistä tulevat miinuspisteet ovat aina kauppatieteiden pääsykokeessa myrkkyä ja jokaisen tulisi malttaa vastata vain varmoihin tehtäviin.

Täytyy pitää kovasti peukkuja kaikille pääsykoekirjojen parissa kuluneen kevään aikana pakertaneille. Kokeen jälkeen alkaa sitten kova jännittäminen ja tuloksia on luvassa 2.7.

Tsemppiä kaikille kokelaille ja aurinkoisia kesäpäiviä!

-Kylteritutor Atte Aro

 

23
Toukokuu
2010

Kenraalikoe käynnistää lukemisen loppusuoran

 

Moi!

Hellepäivien lisäksi toinen varma merkki kesäkuisen valintakokeen lähestymisestä on kenraalikoe jonka kimppuun Kylteri-kurssilaiset pääsevät alkavan viikon torstaina. Aiemmissa kolmessa välikokeessa pistemäärät ovat nousseet tasaisesti, joten kenraalikokeesta voidaan odottaa tuloksellisestikin jo paljon.

Kenraalikoe yhdessä muiden kokeiden kanssa on kurssilaisille erinomaista harjoittelua varsinaiseen valintakokeeseen ja tärkeä tasonmittaus ennen lukemisen loppusuoraa. Eximian kurssilaisilla on kenraalikokeen jälkeen vielä vajaat kolme viikkoa aikaa ennen kesäkuun 15. päivän isoa koetta, joten kenraalikokeen perusteella kukin kurssilainen pystyy tehokkaasti suunnittelemaan viimeisten viikkojen lukemistaan niin että viimeisetkin hankalat asiat jäisivät muistiin.

On ollut mukava nähdä jo tässä vaiheessa kuinka kurssilaisten uurastus on tuottanut tulosta ensimmäisen ja kolmannen kokeen välillä. Nyt kuitenkin kysytään kurssilaisilta ehkä kaikkein eniten sisua ja kurinalaisuutta, että viimeisetkin viikot jaksaa pakertaa kirjojen parissa. Valintakoekirjat ovat tulleet monelle jo tuskastuttavan tutuiksi ja aurinko houkuttelisi ulos kirjastosta, mutta kerrattava on loppuun asti jotta ne ratkaisevat pisteet pääsykokeesta irtoavat.

Terveisin,

-Kylteritutor Atte Aro

 

10
Toukokuu
2010

Pienryhmäharjoituksilla rutiinia aineistoihin

 

Heippa!

Valintakoe alkaa häämöttää reilun kuukauden päässä ja kurssilaisten aikataulu sen kuin tiivistyy. Vaihtelua itsenäiseen opiskeluun ja lisäharjoitusta hankaliin asioihin pyritään tuomaan tutorin vetämillä pienryhmäharjoituksilla. Tavallisilla oppitunneilla aikataulu on aina melkoisen tiivis, joten pienryhmäharjoitukset tarjoavat mahdollisuuden tehdä arvokkaita harkkatehtäviä ohjatusti rauhallisemmalla tahdilla. Tänä vuonna keskitymme pienryhmäharjoituksissa laskentatoimen aineistotehtäviin.

Kauppatieteellisen alan yhteisvalintakokeessa on jo usean vuoden ajan ollut käytössä aineisto-osio, joka on muodostunut melkoiseksi jokeri-kortiksi. Joka vuosi siis yhdestä pääsykoekirjasta tulee kokeeseen ennalta ilmoittamaton aineisto, jonka pohjalta valintakoekirjan tietoja hyväksikäyttäen kokelaiden tulisi vastata kysymyksiin. Aineisto voi olla esimerkiksi lehtiartikkeli tai tutkimusraportti. Tänä vuonna aineisto-osio tulee laskentatoimesta ja nähtäväksi jää millaisen aineiston kokeen laatijat ovat siihen valinneet.

Vaikka lopullinen koeaineisto tuleekin aina yllätyksenä, on aineistokokeeseenkin mahdollista valmistautua tekemällä mahdollisimman paljon erilaisia aineistotehtäviä harjoituksena. Kylteri-kurssien pienryhmäharjoituksissa kurssilaiset ratkovat tehtäviä ensin keskenään ryhmissä, minkä jälkeen tehtävät käydään tutorin kanssa läpi ja katsotaan, ettei mitään jäänyt epäselväksi. Itse joudun luonnollisesti läpikäymään ja tekemään harkat itse ennen harjoitusten vetämistä ja täytyy myöntää että itselläkin menee välillä sormi suuhun haastavien tehtävien kanssa. Kurssilaisten kannalta on kuitenkin tärkeää, että kurssinkin harjoitukset ovat riittävän haasteellisia, sillä valintakokeessa heitä ei varmasti päästetä helpolla.

Terveisin,

-Kylteritutor Atte Aro

 

19
Huhtikuu
2010

Kohti ensimmäistä välikoetta

 

Heippa taas!

Kauppatieteen kurssien luennot saatiin vastikään käyntiin ja torstaina onkin edessä seuraava välietappi; nimittäin välikoe 1. Monen mielestä ensimmäinen koe tuntuu tulevan todella nopeasti, mutta kurssilaisten on tärkeää päästä seuraamaan omaa oppimistaan ja tuloksia jo hyvissä ajoin. Jatkoa ajatellen on taas hieman helpompi suunnitella lukemista ja asettaa tavoitteita, kun on välikokeessa huomannut mitkä asiat jo luonnistuvat ja missä meni vielä pieleen.

Näin tutorinkin näkökulmasta on mielenkiintoista nähdä kuinka hyvin kurssilaiset ovat näinkin lyhyessä ajassa omaksuneet asioita. Moni on toki jo ennen luentojen alkamista lukenut ahkerasti ja ainakin viime vuonna osa ylsi heti ensimmäisissä välikokeissa hämmästyttävän hyviin tuloksiin. Kaikki välikokeet ensimmäisestä lähtien pyrkivät simuloimaan varsinaista valintakoetta mahdollisimman tarkasti.

Kun kurssilaiset ovat pistäneet parastaan koesalissa ja saaneet oman työnsä tehtyä, jää tutorin huoleksi tarkastaa kokeet siten että tulokset ovat kurssilaisten nähtävillä ja käytettävissä pääsääntöisesti heti seuraavalla viikolla. Muuten tutorin askareisiin kuuluu tällä haavaa pienryhmäharjoitusten aikataulun ja sisällön suunnittelu. Pienryhmäharjoitusten tarkoituksena on tuoda kurssilaisille lisää hyödyllisiä harjoituksia, joita ei varsinaisilla oppitunneilla ehditä tekemään. Esimerkiksi juuri välikokeiden perusteella pyritään katsomaan, missä asioissa kurssilaiset kaipaisivat vielä ns. extra-treeniä.

Keväisin terveisin ja hyviä koetuloksia odotellessa,

-Kylteritutor Atte Aro

 

31
Maaliskuu
2010

Alkutapaamisten tunnelmia

 

Moikka!

Kylteri-kurssit pääsivät viime viikolla käyntiin alkutapaamisten merkeissä. Viimeiset tapaamiset saatiin vietyä läpi tällä viikolla ja ilahduttavan moni olikin jo päässyt pääsykoekirjojen lukemisessa vauhtiin. Muutenkin kirjoihin jo paremmin tutustuneilla tuntui olevan hyvät fiilikset kirjojen suhteen ja moni oli pitänyt kirjoja jopa mielenkiintoisina. Hienoa!

Useimmilla abiturienteilla valintakoekirjojen pänttääminen on tietysti vasta alkamassa, mutta heillekin on nyt oiva aika aloittaa tehokas opiskelu. Tapaamiset olivat varmasti jälleen etenkin ensikertaa pääsykokeeseen valmistautuville tärkeä paikka saada kuvaa siitä mitä tuleva kevät tuo tullessaan ja mitä kaikkea se myös itseltä vaatii. Itsekin aloitin omana pääsykoekeväänäni lukemisen heti ylppäreiden jälkeen.

Ensi viikolla alkavatkin jo kurssien oppitunnit opettajien johdolla ja viimeistään silloin myös kurssilaisten intensiivinen valmistautuminen kohti valintakoetta. Muistan itse kuinka kurssin alussa tuntui, että oppitunteja on valtava määrä ja valintakokeeseen vähintäänkin ikuisuus, mutta todellisuudessa kevät hurahti todella nopeasti ja oppitunnitkin olivat täyttä asiaa alusta loppuun. Pääsiäinen tuo nyt mukavan tauon koulun ja valmennuskurssin osalta, ja ensi viikolla palataan entistä paremmin voimin kurssien introjen merkeissä asiaan.

Terveisin,

-Kylteritutor Atte Aro

 

Atte Aro

Kurssi
Kauppatiede PRO Helsinki

Info
Helsingin yliopistolla markkinointia pääaineenaan opiskeleva Atte Aro toimii Eximian Kylteri -kurssien tutorina toista vuottaan Helsingissä. Atte kävi itse kaksi vuotta sitten Eximian kurssin, ja hän tietää, mitä pääsykokeessa vaaditaan. Atte tsemppaa kurssilaiset tänäkin vuonna menestykseen ja muistuttaa kaikkia hakijoita pitämään kiinni tavoitteestaan kevään aikana - se kannattaa!