Kippari
OPO-APU

Teologian valintakoe mittaa lukumotivaatiota

28.5.2010
Kurssi on takana ja kevään loppuhuipentumana edessä on pääsykoe!

Kevät on hurahtanut pääsykoekirjojen parissa melko nopeasti. Torstaina 3.kesäkuuta on pääsykoe. Vielä on aikaa keskittyä vaikeimpiin asioihin. Eximian tiivistelmävihot auttavat kappaleiden nopeassa kertaamisessa ja harjoitustehtävillä pystyy vaivattomasti testattamaan omaa osaamistaan, kunkin osion taholta.

Viimeinen kurssikertamme oli toissa perjantaina, jolloin palautettiin myös kenraalikokeet ja kertasimme olelllisia asioita.

Kenraalikoe meni todella hyvin ja yllätyin positiivisesti omasta osaamistasostani. Vaikka koe tuntuikin tosi vaikealta.

Kiitokset kuuluvat Eximian kurssille ja ihanalle kurssiopettajallemme Marille. Jokainen kerta oli opettava ja tärkeimpiin asioihin keskittyvä. Hänen Power Point- esityksen avulla sai käsityksen kappaleista kokonaisuutena ja haraviinsa tärkeimmät seikat, unohtamatta hänen kannustavaa tsemppaavaa asennettaan.

Teimme tunneilla myös tiivistelmiä, erilaisia tehtäviä ja pidimme parit pistokokeet, unohtamatta tunnin alussa viimeksi käytyjen asioiden nopeaa kertausta. Lisäksi aineistokoeharjoitukset laimensivat pelkoa niiden haastavuudesta. Soveltaa kaikki osaamme, joten se ei mielestäni ansaitse titteliään vaikeimpana osiona pääsykokeessa.

Kurssilta sai myös uusia kavereita ja yksi uusi hyvä ystäväkin löytyi. Oli ihanaa keskustella samassa tilanteessa olevien, samaa päämäärää tavoittelevien ihmisten kanssa! He osaltaan tekivät kurssista miellyttävän.

Kevään luku-urakan palkkana on pieni Chihuahuan- pentu ja muutama shoppailupäivä. Kesän alkupäivät menevät auringossa loikoillen.

Väsymys on kova ja työnteko sitäkin kovempi.

Onnea kaikille kevään koitoksiin!

23.4.2010
"Opettajamme avustuksella olen ymmärtänyt asioita, jotka ovat kotona tuntuneet hankalilta"

Kurssia takana kaksi viikkoa ja tunnelmat ovat mitä parhaat. Valmennus on tuonut säännöllisyyttä lukurytmiin ja tartun pääsykoekirjoihin hymy kasvoilla. Opettajamme avustuksella olen ymmärtänyt asioita, jotka ovat kotona tuntuneet hankalilta.

Perjantaina jälleen aineistovalmennusharjoitus, mikä tulee tarpeeseen. Huomasin sen olevan kurssikavereidenikin mielestä vaikein osuus pääsykokeessa. Aarre Saviastioissa kirjan kappaleen Maantieteelliset ja poliittiset olosuhteet tuntuvat ylivoimaisen vaikeilta, mutta onneksi opettajallamme oli näppärä tiivistelmä tähän. Kurssien kotitehtävät ja pistarit tuovat varmuutta ja selventävät omaa osaamista kullakin hetkellä. Huomaan osaavani asioita erinomaisesti vaikka joskus ne tuntuvat uusilta ja vaikeammilta, kuin ne todellisuudessa on. Kaiken kaikkiaan kurssi tuo varmuudentunteen opiskeluun ja opeteltavan asian oivallukseen.

Sopeutuminen Helsinkiin on sujunut vaivattomasti ja paikat alkavat löytyä kuin itsestään. Kaupungilla pyöriessäni sain kotimatkalle ihmeteltäväkseni lauseen: "aika snygi vederi", ilmeisesti siinä säästä puhuttiin, kun aurinkolasit päässä, t-paidoissa pojat suuntasivat terassille istuskelemaan. Sää todella houkuttelee rentoutumaan auringon alle, mutta toistaiseksi olen tyytynyt lenkkeilyyn Hesperian puistossa.

6.4.2010
Muutama vapaapäivä pääsiäisen ja muuton kunniaksi

Muutto hidasti osaltaan tiivistä lukutahtia ja annoin itselleni muutaman vapaapäivän pääsiäisen sekä muuton kunniaksi. Kuluvan viikon aion keskittyä molempiin pääsykoekirjoihin ja lukea ne läpi ennen kuin valmennuskurssi alkaa. Jokapäiväinen lukuprosessi on ihana aloittaa juoksulenkillä meren rantaan ja pysähtyä hetkeksi katselemaan hotellin rakennusurakkaa ja hyiseltä näyttävää kevät merta.

Olen uusi Helsingissä joten ryntäilen eri suuntiin pyörtäen aina takaisin. Lähimarkettiin huomasin menneeni pisimmän kautta ja sieltä ulos tullessa ymmärsin sen olevan kulman takana asunnostani. Onneksi apunani on ala-asteaikainen ystäväni, joka esittelee kaupungin minulle.

Muutamien päivien tauko luku-urakassani saa omatuntoni kolkuttamaan. Viikkoa ennen muuttoa oli kerättävä viime hetken kalusteet ja hyvästeltävä ystävät. Rankinta muutossa oli pikkusiskon, vanhempien, isovanhempien, ystävien ja eläinten hyvästeleminen.

Nautin elämästäni Helsingissä ja onnekseni kotikunta on vain kolmen tunnin junamatkan päässä.

Erittäin hyvää keväistä lukuintoa kaikille!!

12.3.2010
Eximian teoria- ja tehtäväkirja tuo helpotusta lukemiseen

Maaliskuussa huipentunut huonekalumetsästys on vihdoin päättynyt ja tavarat alkavat olla kasassa, odottaen siirtoaan Helsinkiin. Muuton lisäksi ajatukset ovat pyörineet sairastuneessa vanhassa kissaystävässäni. Tämä on syönyt aikaa ja voimavaroja, jolloin myös lukutahtini on hidastunut. Odotan kuitenkin kovasti muuttoa ja tulevaa sisustusprojektia. On ihana sisustaa ensiasunto omilla ehdoilla.

Helpotusta lukemiseen olen saanut Eximian Teoria- ja tehtäväkirjasta. On hienoa huomata, suoriutuvansa harjoitustehtävistä kurkkimatta vastauksia etukäteen. Esseetehtävät ovat vaativia ja niiden kirjoittamiseen tarvitaan erityisesti kärsivällisyyttä. Maltti on valttia, varmasti myös pääsykokeissa.

Mielessäni siintää kuukauden päästä alkava valmennuskurssi ja sieltä taattu erinomainen opetuksen laatu. Pääsykoekirjani alkavat olla sotkuisessa kunnossa alleviivauksien, tiivistävien kappalesanojen ja kurssiopettajallemme kirjoitettujen kysymysten jäljiltä.

Juoksulenkeiltä saan voimia lukemiseen ja jaksamiseen. Se on erinomainen keino palkita itsensä monien tuntien istumisesta.

Lukuintoa kaikille!

25.2.2010
"Ylpeänä painan silmäni kiinni ja onnittelen itseäni hyvästä lukupäivästä"

Yliopistoon pääsy on pyörinyt mielessäni lapsesta saakka. Ymmärsin miten lähellä olen unelmaani painaessani valkolakin päähäni syksyllä 2009. Yksi etappi, vihdoin suoritettu, totesin kyyneleet silmissä ennen lakkiaisjuhlieni alkua. Nyt olen lähempänä unelmaani, kuin koskaan aiemmin.

Lukion yhteiskuntaopin kurssit ja erityisesti lakitiedon tunnit värittivät ruusuista unelmaani oikeustieteilijän ammatista. Alunperin päämääränäni oli Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta. Kuitenkin myös hengellinen työ ja eettiset asiat olivat kiinnostaneet jo pienestä pitäen.

Tutustuin postimiehen tuomaan lehtisen Eximian valmennuskursseista ja selailin vihkosta summittaisesti ja silmäni osuivat kohtaan; Haaveiletko hengellisestä työstä? Vai haluaisitko tutkia yritystoiminnan eettisiä näkökulmia? Luin tekstin kerta toisensa jälkeen ja näihin kysymyksiin vastaukseni oli kyllä. Olen aina ollut hyvin hengellinen ja minut on kasvatettu kristinuskoon. Huomasin alan olevan juuri minua varten.

Pääsykoekirjat ilmestyivät tammikuussa. Kauhistunut ilme kasvoillani selailin kirjoja Teologiseen tutkimukseen sekä arkeologisesti, että kristillisesti merkittäviin raamatullisiin kääröihin. Kirjathan pullottivat erilaisia lyhenteitä ja vieraita sivistyssanoja. Aloittaessani lukuprosessin sama lause oli luettava useita kertoja ja etenin hitaasti. Muutamien oheismateriaalien sekä itse valmentautumiskirjan jälkeen Qumranin tekstit avautuivat ja ymmärsin mistä on kyse.

En ole koskaan pitänyt opiskelusta, mutta ylioppilaskirjoitusten lähestyessä löysin itsestäni uuden puolen. Erityisesti pääsykokeisiin on mieluista lukea, kun muistaa miksi lukee. Olen kehystänyt lukupöydälläni seisovan peilin reunat Haaveilemani Yliopiston kuvilla sekä erillaisilla sloganeilla.

Illalla ennen nukkumaan menoa on vielä kertauksen aika. Ylpeänä painan silmäni kiinni ja onnittelen itseäni hyvästä lukupäivästä.

Tsemppiä kaikille pyrkijöille, vielä pitää jaksaa puristaa!

Kirjoittaja
Margariitta Knuuttila
Kurssi
Teologia iltakurssi Helsinki
Info
Margariittaa on aina kiinnostanut hengellinen työ ja eettiset asiat. Hän päättikin lähteä määrätietoisesti valmistautumaan kohti teologian pääsykoetta ja valitsi tuekseen Eximian kurssin. Margariitta toivottaa kaikille tsemppiä kevään kokeisiin!
 
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
sivusto Nordenswan & Siirilä