Eximian kurssilaisten blogit
Blogit pääsykokeisiin! Näiden sivujen kautta voit seurata kurssilaistemme lukemista, harjoittelua ja tunnelmia sekä eri alojen tutoreidemme vinkkejä valintakokeisiin. Tutustu kirjoittajiimme ja heidän blogeihinsa ja valitse joukosta sinua erityisesti kiinnostavat!
Uusimmat merkinnät
11.5.2010 - Saara
"Viimeinen viikko on erittäin ratkaiseva lukemisen kannalta"
Moi, pitkästä aikaa!
En ollut osannut yhtään odottaa, että tästä keväästä tulisi näin kiireinen. Tiesin, että töitä täytyy tehdä paljonkin, ja työmäärä todellisuudessa onkin aikamoinen.
Tänään oli minun pääsykoekoitoksistani ensimmäinen, VAKAVA-koe. Huomasin taas, että olen aika kova jännittämään. Mahassa tuntui ikävältä ennen saliin astumista ja vähän sen jälkeenkin, mutta kun kokeen sai alotettua ja nimen kirjoitettua paperiin vähän tärisevin käsin, niin jännitys helpotti. Onneksi edes yksi koetus on nyt poissa mielestä! Ihan kohta (vajaan viikon) päästä sitten me kaikki odottelemme pääsyä koesaliin ja jännitämme, että mitä tehtäviä pääsykoepaperit tänä vuonna sisältävät!
Viimeinen viikko on erittäin ratkaiseva lukemisen kannalta. Tietysti suurin työ on tehty jo tähän mennessä, mutta tässä vaiheessa ei saa luovuttaa vielä! Nyt pitäisi vasta jaksaakin lukea ja päntätä, kaverit odottavat kyllä! Toisaalta itselläni on näin lähellä koetta vaikeus päättää, mitä pitäisi enää tässä vaiheessa lukea ja että pystynkö muka tässä ajassa enää tajuamaan mitään uutta?! Eli suomeksi, luen vähän (tai siis PALJON) kaikkea. Jokainen meistä tietää missä on hyvä ja missä vähän vähemmän hyvä, ja niihin panostetaan. Koe tulee olemaan kaikille vaikea! Juuri minä tai sinä ei olla ainoita, ketkä kiroilee mielessään nähdessään koepapaerin, joten nou hätä! :)
Tsemiä vielä vikalle viikolle!
10.5.2010 - Atte Aro
Pienryhmäharjoituksilla rutiinia aineistoihin
Heippa!
Valintakoe alkaa häämöttää reilun kuukauden päässä ja kurssilaisten aikataulu sen kuin tiivistyy. Vaihtelua itsenäiseen opiskeluun ja lisäharjoitusta hankaliin asioihin pyritään tuomaan tutorin vetämillä pienryhmäharjoituksilla. Tavallisilla oppitunneilla aikataulu on aina melkoisen tiivis, joten pienryhmäharjoitukset tarjoavat mahdollisuuden tehdä arvokkaita harkkatehtäviä ohjatusti rauhallisemmalla tahdilla. Tänä vuonna keskitymme pienryhmäharjoituksissa laskentatoimen aineistotehtäviin.
Kauppatieteellisen alan yhteisvalintakokeessa on jo usean vuoden ajan ollut käytössä aineisto-osio, joka on muodostunut melkoiseksi jokeri-kortiksi. Joka vuosi siis yhdestä pääsykoekirjasta tulee kokeeseen ennalta ilmoittamaton aineisto, jonka pohjalta valintakoekirjan tietoja hyväksikäyttäen kokelaiden tulisi vastata kysymyksiin. Aineisto voi olla esimerkiksi lehtiartikkeli tai tutkimusraportti. Tänä vuonna aineisto-osio tulee laskentatoimesta ja nähtäväksi jää millaisen aineiston kokeen laatijat ovat siihen valinneet.
Vaikka lopullinen koeaineisto tuleekin aina yllätyksenä, on aineistokokeeseenkin mahdollista valmistautua tekemällä mahdollisimman paljon erilaisia aineistotehtäviä harjoituksena. Kylteri-kurssien pienryhmäharjoituksissa kurssilaiset ratkovat tehtäviä ensin keskenään ryhmissä, minkä jälkeen tehtävät käydään tutorin kanssa läpi ja katsotaan, ettei mitään jäänyt epäselväksi. Itse joudun luonnollisesti läpikäymään ja tekemään harkat itse ennen harjoitusten vetämistä ja täytyy myöntää että itselläkin menee välillä sormi suuhun haastavien tehtävien kanssa. Kurssilaisten kannalta on kuitenkin tärkeää, että kurssinkin harjoitukset ovat riittävän haasteellisia, sillä valintakokeessa heitä ei varmasti päästetä helpolla.
Terveisin,
-Kylteritutor Atte Aro
23.4.2010 - Margariitta Knuuttila
"Opettajamme avustuksella olen ymmärtänyt asioita, jotka ovat kotona tuntuneet hankalilta"
Kurssia takana kaksi viikkoa ja tunnelmat ovat mitä parhaat. Valmennus on tuonut säännöllisyyttä lukurytmiin ja tartun pääsykoekirjoihin hymy kasvoilla. Opettajamme avustuksella olen ymmärtänyt asioita, jotka ovat kotona tuntuneet hankalilta.
Perjantaina jälleen aineistovalmennusharjoitus, mikä tulee tarpeeseen. Huomasin sen olevan kurssikavereidenikin mielestä vaikein osuus pääsykokeessa. Aarre Saviastioissa kirjan kappaleen Maantieteelliset ja poliittiset olosuhteet tuntuvat ylivoimaisen vaikeilta, mutta onneksi opettajallamme oli näppärä tiivistelmä tähän. Kurssien kotitehtävät ja pistarit tuovat varmuutta ja selventävät omaa osaamista kullakin hetkellä. Huomaan osaavani asioita erinomaisesti vaikka joskus ne tuntuvat uusilta ja vaikeammilta, kuin ne todellisuudessa on. Kaiken kaikkiaan kurssi tuo varmuudentunteen opiskeluun ja opeteltavan asian oivallukseen.
Sopeutuminen Helsinkiin on sujunut vaivattomasti ja paikat alkavat löytyä kuin itsestään. Kaupungilla pyöriessäni sain kotimatkalle ihmeteltäväkseni lauseen: "aika snygi vederi", ilmeisesti siinä säästä puhuttiin, kun aurinkolasit päässä, t-paidoissa pojat suuntasivat terassille istuskelemaan. Sää todella houkuttelee rentoutumaan auringon alle, mutta toistaiseksi olen tyytynyt lenkkeilyyn Hesperian puistossa.
20.4.2010 - Hanna Kaukoranta
"Tänään valmennuskurssin jälkeen painelin suoraan kirjastoon ja luin siellä sulkemisaikaan saakka"
Hei taas pienen tauon jälkeen :)
Kirjotukset on ohi ja niitä en ookkaa enää kerenny miettimään, kun on täytyny huolella keskittyä pääsykoekirjoihin. Elikkäs, valmennuskurssi on alkanut ja Helsingissä oon käynyt kolmisen kertaa viikossa. Herätys on aina 06:20, että herätyskellon soidessa nauru on kaukana :D Oon tykännyt kurssista tosi paljon ja siitä on ollut kyllä suuri hyöty! Tietysti saisin siitä näin alussa vielä enemmän irti, jos olisin lukenut pääsykoekirjat pariin kertaan läpi, mutta sitä mahdollisuutta minulla ei ollut.
Kirjotusten jälkeen otin hiukan rennommin, en lukenut suuria määriä heti ja pidin muutaman välipäivän viikossa. nyt olenparin viikon sisällä huomannut, että tahtia on kiristettävä! Olen pitänyt kurssista todella paljon ja olen erittäin iloinen, että menin sinne, koska siellä huomaan motivaationi kasvavan koko ajan enemmän ja enemmän. Olen kysellyt kurssilaisilta, että kuinka paljon he ovat lukeneet ja monet ovat alottaneet ja vuoden vaihteessa ellei aikaisemminkin, mikä luo stressiä aikas paljon. Olen kuitenkin hokenut itselleni koko ajan, että ei määrä vaan laatu!!
Olen melkein lukenut kaikki kirjat kerran läpi pääpiirteittäin, ja kohta pitäisi alkaa tankkaamaan kaikki pienet nippelitiedotkin ulkoa. En ole aivan varma lukutekniikastani, enkä ole vielä päättänyt kuinka aijon opetella ulkoa kaikki kirjat.. Pitäisikö kirjoittaa muistiinpanoja vai lukea hyvin hitaasti ja sisäistää asiat lukemalla? Uskon, että huomaan sen kun alan lukemaan kirjoja uudestaan.
Tänään valmennuskurssin jälkeen painelin suoraan kirjastoon ja luin siellä sulkemisaikaan saakka, joten pystyn hyvillä mielillä mennä nukkumaan ja heräämään huomenna taas aikaisin aamulla (ja minähän en todellakaan ole aamuvirkku :D)
Huomenna sama suunnitelma! Elän aina viikko kerrallaan ja tavotteenani on olla ahkera perjantaihin asti. Lauantaina annan itselleni välipäivän ja valmistaudun seuraavan viikon rutistukseen.
Love Hanna
19.4.2010 - Atte Aro
Kohti ensimmäistä välikoetta
Heippa taas!
Kauppatieteen kurssien luennot saatiin vastikään käyntiin ja torstaina onkin edessä seuraava välietappi; nimittäin välikoe 1. Monen mielestä ensimmäinen koe tuntuu tulevan todella nopeasti, mutta kurssilaisten on tärkeää päästä seuraamaan omaa oppimistaan ja tuloksia jo hyvissä ajoin. Jatkoa ajatellen on taas hieman helpompi suunnitella lukemista ja asettaa tavoitteita, kun on välikokeessa huomannut mitkä asiat jo luonnistuvat ja missä meni vielä pieleen.
Näin tutorinkin näkökulmasta on mielenkiintoista nähdä kuinka hyvin kurssilaiset ovat näinkin lyhyessä ajassa omaksuneet asioita. Moni on toki jo ennen luentojen alkamista lukenut ahkerasti ja ainakin viime vuonna osa ylsi heti ensimmäisissä välikokeissa hämmästyttävän hyviin tuloksiin. Kaikki välikokeet ensimmäisestä lähtien pyrkivät simuloimaan varsinaista valintakoetta mahdollisimman tarkasti.
Kun kurssilaiset ovat pistäneet parastaan koesalissa ja saaneet oman työnsä tehtyä, jää tutorin huoleksi tarkastaa kokeet siten että tulokset ovat kurssilaisten nähtävillä ja käytettävissä pääsääntöisesti heti seuraavalla viikolla. Muuten tutorin askareisiin kuuluu tällä haavaa pienryhmäharjoitusten aikataulun ja sisällön suunnittelu. Pienryhmäharjoitusten tarkoituksena on tuoda kurssilaisille lisää hyödyllisiä harjoituksia, joita ei varsinaisilla oppitunneilla ehditä tekemään. Esimerkiksi juuri välikokeiden perusteella pyritään katsomaan, missä asioissa kurssilaiset kaipaisivat vielä ns. extra-treeniä.
Keväisin terveisin ja hyviä koetuloksia odotellessa,
-Kylteritutor Atte Aro