Ajankohtaista

Julkaistu 13.07.2015

Kauppatieellisen alan valintakoeanalyysi 2015

Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan valintakoe 2015

Vuoden 2015 valintakoe ei tarjonnut varsinaisia yllätyksiä tehtävillään. Kokeen taso pysyi hyvin samankaltaisena kuin viime vuonna, erona lähdekirjallisuuden ja näkökulman muuttuminen entistä kansainvälisempään suuntaan. Sisäänpääsyn pisterajat ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja nousivat viime vuonna ennätysmäisesti, joten kokeesta olisi voinut odottaa vaikeampaakin, etenkin kun ensimmäiseen hakukohteeseen sai tänä vuonna kahden sijasta kolme ensisijaisuuspistettä.

Roppakaupalla oikein ja väärin väittämiä – johtaminen ja markkinointi sekä laskentatoimi ja rahoitus

Johtamisen ja markkinoinnin osuus noudatti hyvin ennalta odotettua linjaa. Kysymysten 1–10 teemat oli johdettu suoraan kirjan etenemisjärjestyksestä: koe alkoi klassiseen koulukuntaan liittyvillä aiheilla, joista edettiin tarkastelemaan erilaisia organisaatiomuotoja ja lopulta käytiin läpi johtamiseen ja muutokseen liittyviä teemoja. Myöskään PESTE-, SWOT- ja Porterin viiden kilpailuvoiman mallia ei jätetty kysymättä tänäkään vuonna.

Nämä ensimmäiset 10 kysymystä olivat vielä suhteellisen helppoja jokaiselle kirjan hyvin lukeneelle. Tämän jälkeen seurasi vielä kuusi oikein väärin väittämää kyseisestä aihealueesta. Oikein/väärin-kysymysten vaikeus piilee siinä, että kysymykset ovat entistä yksityiskohtaisempia ja kokeentekijän on muistettava täsmälleen missä muodossa aihe on esitetty kirjassa. Näiden kysymysten teemat liittyivät palveluiden laatukuilumalliin, hinnoitteluun ja brändeihin.

Laskentatoimen ja rahoituksen osuus sisälsi pääasiassa oikein ja väärin väittämiä ja muistuttikin siten viime vuoden pääsykoetta. Kysymykset 17–36 olivat oikein ja väärin kysymyksiä ja osuuden loput kolme kysymystä olivat monivalintoja.

Tänä vuonna kysymyksissä painotettiin tilinpäätöksen osaamista. Kokeeseen osallistuneen oli ymmärrettävä, mistä tilinpäätöksen eri osat koostuvat ja ymmärrettävä myös syvällisemmin kuinka yrityksen kirjanpidossa käytetään hyväksi tuloslaskelmaa, tasetta, rahoituslaskelmaa ja liitetietoja. Toinen painotettu alue osiossa oli kustannus- ja investointilaskenta, jossa vaadittiin sekä teorian osaamista että laskemista.

Kysymykset olivat tänä vuonna hyvin selkeitä, kunhan hakija hallitsi hyvin kirjan teorian. Laskentatoimen pääsykoekirjan vaihtumisen myötä painotus näyttää siirtyneen enemmän tilinpäätöksen, yrityksen arvonmäärittämisen ja erilaisten kannattavuuslaskelmien ymmärtämiseen. Aikaisempina vuosina kokeessa ovat painottuneet yksittäisiin tilinpäätöskirjauksiin ja useimpien eri kannattavuuslaskelmien laskutapojen hallintaan liittyneet tehtävät.

Päättelykyky keskiössä – kansantaloustiede ja talousmatematiikka

Eximian kurssilaiset kokivat kansantaloustieteen tämän kevään valintakokeen haastavimmaksi osioksi. Kaikki seitsemän kysymystä olivat monivalintakysymyksiä, joissa suurimmassa osassa oli osattava oikea laskutapa tai kaava ratkaisun selvittämiseksi. Tässä osiossa oli myös helpoin tehdä tulkintavirheitä ja valita lähellä oikeaa ratkaisua oleva vastausvaihtoehto. Ennakko-oletusten mukaisesti kokeeseen tuli taulukko- ja koordinaatistotehtävä. Myös ostovoimapariteettikysymys on ollut aiheena aikaisemmissa valintakokeissa ja jälleen sitä kysyttiin.

Talousmatematiikan osiossa pärjäsi tänä vuonna hyvin lukion talousmatematiikan kurssin oppimäärällä sekä hyvällä päättelykyvyllä. Lisäksi valintakoevaatimuksissa edellytetty muussa valintakoekirjallisuudessa käytetty terminologia oli syytä hallita hyvin menestyäkseen matematiikan tehtävissä.

Yllätyksenä tuli, että matematiikan osiossa oli tänä vuonna aikaisemman seitsemän kysymyksen sijasta yhteensä 11 kysymystä. Jos hakija oli opiskellut hyvin tasaerälyhennys- ja annuiteettilainoihin liittyvän teorian, sai sillä jo yli puolet osion mahdollisista pisteistä. Talousmatematiikan tehtävät olivat omasta mielestäni tasoltaan helpompia mitä pitkään aikaan on ollut sen jälkeen kun pitkän matematiikan oppimäärän hallinta poistui valintakoevaatimuksista.

Yhteenvetona

Tehtävät vaativat tänä vuonna erityistä tarkkuutta. Valintakokeessa oli tehtäviä enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja teoria oli osattava sanatarkasti. Jokaisella sanalla tehtävänannossa oli suuri vaikutus oikean ratkaisun löytämisessä jo muutenkin vaativassa ja jännittävässä koetilanteessa. Kauppatieteellisen pääsykoe karsi jälleen hakijoista parhaat päältä. Vaikka koe ei sinänsä ollut kovin vaikea, suosituimpien hakukohteiden pistemäärät nousevat varmasti rutkasti, eikä hakijoilla tällä kertaa ollut juurikaan varaa virheisiin.

Kokeessa onnistuminen vaati jälleen tänäkin vuonna kovaa rutiinia teorian ja vastaustekniikan harjoittelussa.

 

Annina Bouthouri

Valmennustiimi Eximian kauppatieteiden tutor 2015